Valtuustopuheenvuoro: Asikkalan poikkihallinnollinen liikkumisohjelma

22.09.2025

"Asikkalan poikkihallinnollinen liikkumisohjelma linjaa tulevaisuudessa Asikkalan kunnan liikkumisen edistämistyötä ja siihen liittyviä toimenpiteitä. Liikkumisohjelman päämääränä on edistää kunnan asukkaiden fyysistä aktiivisuutta, poistaa liikkumisen esteitä ja varmistaa liikkumisen edistämisen poikkihallinnollisuus, pitkäjänteisyys ja systemaattisuus."

UKK-instituutti on 2022 julkaissut liikkumattomuuden ja paikallaanolon kustannuslaskurin. Laskuria on päivitetty kesäkuussa 2025.

Liikkumattomuuden kustannukset Asikkalan osalta ovat:

  • liikkumattomuus 2,68 miljoonaa
  • paikallaanolo 2,65 miljoonaa euroa, eli yhteensä yli 5 miljoonaa euroa.

Laskennan perusteet ja kustannuslaskuri löytyvät UKK-instituutin sivuilta.

Liikunnalla on siis erittäin merkittäviä vaikutuksia talouteen, ihmisten työssäjaksamiseen ja tietysti ensisijaisesti jokaisen ihmisen hyvinvointiin ja elämään.

Liikunnalla on myös paljon vaikutuksia yhteisöllisyyteen paikallisesti sekä urheilu vahvistaa koko Suomen kansallista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Varmasti kaikki olemme voineet yhdessä iloita vaikkapa maajoukkuekoripallon Susijengin menestyksestä tai seurata kuinka korkealle maratonilla suomalainen voi MM-tasolla yltää.

Onkin hienoa, että liikunnan laaja-alainen vaikutus onkin ymmärretty Asikkalassa laajasti ja näkyy poikkihallinnollisena liikkumisohjelmana. Kannustankin kuntaa sen vahvaan toteuttamiseen ja edelleen kehittämiseen.

Lisäksi samaan aikaan voidaan toteuttaa monia tavoitteita. Esimerkiksi kulkemalla jalan tai pyörällä kouluun tai töihin vaikutamme positiivisesti itseemme ja ympäristöömme. Asikkalassa liikunta on myös vahvasti yhteydessä matkailuun ja elinkeinoelämään.

Huomioita ja nostoja poikkihallinnollisesta liikkumisohjelmasta:

1) Seuratoiminnan tukeminen ja elinvoimaisuuden vahvistaminen. Seurojen tuet ovat kunnalle taloudellisesti melko pieniä, mutta kohdistuvat investointina suoraan toimintaan ja kuntalaisiin, näin vaikutukset ovat laajoja.

2) Ohjelman kohdassa Olosuhteet Vääksyn keskustan alueen kehittämisen toimenpiteissä, kohdassa 2. sanotaan selvitettävän liikuntatilan rakentamista. Tämän toteuttamista kannattaa selvittää mahdollisen sote-keskuksen rakentamisen yhteydessä. Sote-keskuksen rakentamisesta on olemassa aiesopimus kunnan ja Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen kesken. Liikuntatila sote-keskuksessa palvelisi sote-keskuksen kuntoutustoimintaa, kunnan ryhmäliikuntaa, yhdistyksiä, ja erityisesti lisääntyvää ikääntyvää väestöä Vääksyn keskustassa. Heille osaksi liikkuminen koulun mäelle on haasteellista. Lisäksi mahdollisella rakentamispaikalla entisen Anianpellon koulun tontilla vieressä ovat päiväkoti ja Attendon hoivakoti, joita liikuntatila voisi myös palvella.

3) Myös muiden kylien kylätalojen käyttöastetta ja omatoimista käyttöä kannattaa pyrkiä yhdessä yhdistysten kanssa nostamaan.

4) Liikuntapaikoista nostan esille myös lähimetsät. Tehdyssä kyselyssä Luonto- ja retkeilykohteisiin olivat tyytyväisiä jopa 81% vastaajista. Tämä kertoo varmasti myös niiden merkityksestä. Paitsi rakennetuilla retkeilypaikoilla myös lähimetsillä sellaisenaan on tärkeä merkitys ihmisten hyvinvoinnille. Lähimetsät ovat tärkeitä paikkoja luonnossa liikkumiseen ja rauhoittumiseen, marja- ja sieniretkinä, suunnistuksena tai muuna ulkoiluna. Myös Vääksyn alueella tulee säilyä jatkossakin riittävän lyhyt etäisyys lähimetsään: Aurinkovuoren, Pasolanvuoren, Hympylänmäen ja Enskala-Lehtiniemen metsien säilymisestä tulee huolehtia.

Näillä huomioilla kannatan lämpimästi Asikkalan poikkihallinnollisen liikkumisohjelman hyväksymistä ja konkretisoimista.