Asikkala kärjessä asukaskyselyssä
Asikkala on Päijät-Hämeen maakunnallisen asukaskyselyn kärkikunta. Asikkalalaiset suosittelisivat omaa kuntaansa tuttavilleen Päijät-Hämeen kunnista eniten.
Asikkala on Päijät-Hämeen maakunnallisen asukaskyselyn kärkikunta. Asikkalalaiset suosittelisivat omaa kuntaansa tuttavilleen Päijät-Hämeen kunnista eniten.
Slogan muistui mieleeni, kun uutiset laittoivat taas pohtimaan ihmisyyttä. Olemme kaikki erilaisia, kaikki yhdenvertaisia. Tuo kampanja oli Euroopan neuvoston kampanja vuonna 1995 ja 2006-2007. Kampanja edisti monimuotoisuutta, ihmisoikeuksia ja osallistumista vastustamaan rasismia, muukalaisvihamielisyyttä ja suvaitsemattomuutta. Törmäsin...
Hallitus esittää tuoreessa energia- ja ilmastostrategiassa suunnitelman Suomen hiilineutraaliustavoitteen 2035 epäonnistumisesta.
Tänään laitettiin hiihtäjiä viikseltä liikkeelle ja eriä XCX-radalle! Kovimmilta nähtiin ylämäkeen wassu-ilottelua!
Kirjailijavieras Jussi Niemeläinen esiintyi tänään erittäin ajankohtaisena Asikkalan kirjastossa. Kutsuimme Niemeläisen ajankohtaiseen teemailtaan Venäjästä ja kertomaan kirjastaan Muurista muuriin reportaasi Venäjän länsirajasta.
(ESS julkaisi kirjoituksemme 11.2.2026 otsikolla Kempin ajattelutapa ei tiedä hyvää tulevaisuuden Suomelle - Etelä-Suomi tarvitsee tiedekansallispuiston Evolle)
Perustellun päätöksenteon pohjaksi on muodostettava yhteinen tilannekuva.
Näinä maailman aikoina kaipaamme happea, piristystä ja energiaa arkeen yhä enemmän. Suurimmalla osalla työt ovat sisällä ja päivä kuluu helposti liikkumatta juuri lainkaan. Ihmistä ei ole kuitenkaan tarkoitettu istumaan päiväänsä. Istuminen ja paikallaanolo rapistuttaa meitä. Arkisen sisätyön ja somen lukemisen rinnalla päivittäinen liikunta ja...
Kansalaistamisen asumisaikavaatimuksen pidentäminen heikentää reservimme kokoa. Maahanmuuttajien asumisaikavaatimusten pidennykset vaikuttavat kansalaisuuden saamiseen ja samalla armeijan palvelukseen astumisen mahdollisuuksiin.
Vuosi 2025 on ollut uusien näkymien vuosi.